Kävin elämäni ensimmäisellä turistimatkalla Japanissa maaliskuun alussa. Vielä ei ollut kirsikankukkien aika, mutta luumupuut olivat kukassa jo useassa paikassa. Ennen matkaa olin suunnitellut käyväni lankaostoksilla. Muutama lankakerä olisi mukava matkamuisto.
Tokiosta en löytänyt yhtään varsinaista lankakauppaa. Yritin hotellissa googlata englannin kielisiä sivuja, mutta mitään ei löytynyt. Menimme kuitenkin toiveikkaina Mitsukoshin tavarataloon. Se vaikutti paikalliselta Stockmannilta tai Harrodsilta. Seitsemännestä kerroksesta löytyi pieni lankaosasto, aivan kuten kotona Stockalla. Langat olivat pääasiassa japanilaisia ja käteen tarttui kaksi kerää villalankaa, joista arvelin voivani tehdä sormikkaat tai lapaset.
Tavartalon kaunein osasto oli pari kerrosta alempana: toinen toistaan kauniimpia kimonoja. Vilkaisimme muutamia hintoja, ne olivat kymmenestä tuhannesta eurosta ylöspäin.
Jatkoimme matkaa Kiotoon. Kioto on myös suurkaupunki, mutta sen keskustassa on laajalti vanhoja rakennuksia. Kimonopukuiset naiset ja miehet ovat aivan tavallinen näky kaupungilla.
Ennen Kioton lankakauppojen saalistusta menimme Naraan, joka on kaupunki Kiotosta etelään. Siellä on Kasuga Taishan shintolainen temppeli. Erään temppelin jumalan sanansaattajia ovat peurat, joita puistossa kävelee puolikesyinä valtoimenaan. Niitä saa syöttää alueella myytävillä kekseillä.
Rautatieaseman ja Temppelialueen väliltä olimme jo tullessa havainneet käsityökaupan. Palatessamme poikkesimme kauppaan. Alakerrassa oli kankaita ja yläkerrassa lankoja.
Lankahyllyjen määrä ei ollut päätähuimaava, mutta langat olivat täälläkin pääasiassa japanilaisia: villaa, puuvillaa ja keinokuituja. Katossa roikkuvissa malleissa on kerrottu lanka, koko ja paljonko lankaa kuluu. Kaupan myyjä oli ystävällinen herrasmies, jonka heikon englannin ja tyttäreni heikon japanin avulla pääsimme yhteisymmärrykseen ostettavista langoista. Valitsin paksuhkoa violettia villalankaa, josta pitäisi riittää hihaton liivi.
Kaupan toisessa päässä oli useita vanhempia rouvasihmisiä pitämässä käsityökerhoa. Muut matkaseuralaiseni päättelivät (ilman japanin taitoa), että rouvat ostivat langat liikkeestä ja kutoivat tuotteensa myyntiin. Siellä päässä kauppaa katossa roikkuvissa villapaidoissa oli esillä myös hinnat.
Kiotossa menimme paikalliselle katetulle ostoskadulle. Katu muistutti osin kauppahallia, siellä myytiin kaikkea mahdollista elävistä kaloista tietokonepeleihin. Yllättäen näimme taas käsityökaupan.
Kaupassa oli paljon kankaita, muun muassa muumikankaita. Sen lisäksi oli myös lankoja. Ne olivat pääasiassa italialaisia, mutta onneksi joukossa oli myös paikallisia. Täältä ostoskassiin sujahti paksua valkoista ja vaaleanpunaista villalankaa, joista arvelin voivani neuloa kaulahuivin.
Tässäkin kaupassa oli ikkunan vieressä pöytä, jonka ääressä muutama nainen oli askartelemassa ilmeisesti ohjaajan opastuksella.
Paikallisissa sadan jenin eli yhden euron kaupoissa oli myös aina muutama lankakerä. Ne olivat osin paikallisia, mutta pääosin kiinalaisia. Niiden laatu ei vaikuttanut kovin hyvältä, joten en ostanut niitä. Kaupasta ostin kuitenkin huvin vuoksi neuloja neuleiden ompelua varten ja vaaleanpunaiset numero 10 puikot.
Neulat vaikuttavat aika heppoisilta, puikkoja en ole vielä kokeillut.
Kirsikankukkien odotteluaikana Japanissa on paljon vaaleanpunaista, sesongin oluttölkkejä myöten. Jopa katujen rakennustyömailla on vaaleanpunaiset tai -siniset söpöt aitaputkien pidikkeet.
Ostetuista langoista syntyvät asusteet esittelen blogissa sitä mukaa kuin ne valmistuvat.
